keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Osaamisen jaottelun eri osa-alueet

On tullut aika kirjoittaa viimeiseen pari-eMentorointitapaamiseen liittyvä blogi-kirjoitus. Toteutimme Jennin kanssa 7.2.2017 kolmannen ja tällä erää viimeisen pari- eMentorointitapaamisen. Tapaamisen teemana oli lähestyä pari –eMentorointisopimukseen kirjattua viimeistä teemaa Osaamisen jaottelun eri osa-alueiden kautta.

Ennakkotehtävä:

eMentori oli antanut Jennille tausta-aineistoksi Osaamisen roolien eri osa-alueita käsittelevän power- point esityksen. Jennin tehtävänä oli perehtyä osaamisen roolien eri osa-alueisiin (nelikenttä) ja pohtia itsenäisesti vastausta kysymyksiin; mitkä ovat osaamisen roolien eri osa-alueet? Miten eri osaamisen roolien tunnistaminen voi hyödyntää oman kehittymisen (tulevaisuuden haasteet) polun rakentamista? Ennakkotehtävän toimeksiannon mukaisesti Jennin piti laatia lähitapaamista varten myös viitekehys, jonka avulla hän pyrkii kuvaamaan osaamisen eri roolien merkityksen ja eri roolien keskeiset riippuvuussuhteet.

Jennin laatimista viitekehyksistä (3 kpl) voidaan todeta, että viitekehyksien laadintaan liittyen hän oli joutunut todella pohtimaan. Lisäksi hän oli joutunut miettimään myös sitä, että miten hän kykenee kuvaamaan visuaalisesti viitekehyksen avulla oman pohdintansa lopputuloksena muodostuneen mielikuvan osaamisen eri roolien merkityksestä oman kehittymisen polun rakentamisessa.

Tapaaminen:

Lähdimme tarkastelemaan Jennin laatimia viitekehyksiä hänen oman kertomuksen pohjalta. Hän kertoi omat ajatuksensa ja perusteensa sille, että mitä osaamisen eri rooleja hän oli tunnistanut ja miksi hän oli päätynyt esittämään osaamisen eri roolien keskeiset tunnusmerkit sekä riippuvuussuhteet viitekehyksessä esitetyssä muodossa.

Viitekehyksien sisältö pääkohdittain (karkea kuvaus):

¾    Viitekehyksessä 1.
o   aihetta lähestytään yläkäsitteiden kautta
¾    Viitekehyksessä 2.
o   aihetta lähestytään esittämällä itselle kysymykset mitä? ja mitä vielä?
¾    Viitekehyksessä 3.
o    määritetään oman kehittymisen polun rakentamiseen vaikuttavat osa-alueet ja niiden väliset riippuvuussuhteet.

Viitekehykseen perehtyminen mahdollisti osaltaan aktorin syvällisen pohdinnan ja eMentorin kysymyksien esittämisen tapaamisen aikana. eMentori lähestyi aihetta myös ns. ”sieppaa kuumia sanoja” menetelmän avulla, jolla pyrittiin havaitsemaan viitekehyksien sisältämiä yhtäläisyyksiä. Lisäksi on vielä todettava, että viitekehykset auttavat keskustelua pysymään tapaamisen teeman mukaisessa aiheessa, jolloin myös tapaamiselle asetetun tavoitteen saavuttaminen mahdollistuu.

pari-eMentorointisopimuksen, liite 1:

Tapaamisen lopuksi tarkastelimme vielä yhteisen matkamme alussa laatimaa pari- eMentorointisopimuksen, liite 1 sisältöä.  Tarkastimme yhdessä, että olemme varmasti läpikäyneet kaikki sopimukseen sisältyvät teemat ja aihealueet. Keskustelimme myös yleisellä tasolla siitä, että miten olemme kyenneet saavuttamaan tavoitteemme.

Ryhmä- eMentorointi raportti:

Keskustelimme vielä ryhmä- eMentorointi raportin laadinnasta. Ryhmä-eMentorointi raportin laadintaan liittyvästä ”roolijaosta” olimme sopineet ryhmämme muiden jäsenten kanssa jo aikaisemmin. Päätimme, että etenemme raportin laadinnassa em. roolijaon ja sovitun aikataulun mukaisesti.

Itsearviointi:

Opintojaksoon sisältyy vielä itsearvioinnin laatiminen. Itsearvioinnissa tulee pohtia (reflektoida) omaa oppimista ja kehittymistä opintojakson aikana. Itsearviointi tulee olla laadittuna viimeistään 28.2.2017 mennessä ja arviointi palautetaan Moodleen.

Lopuksi:

Puristetaan yhdessä vielä loppuun asti, jolloin voimme hyvillä mielin viettää opintojakson päätösseminaaria Kajaanissa 17.3.2017.



Ystävällisin terveisin: eMentori Juha Kärkkäinen   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti