Small talkkia ja tulevaisuuden näkymiä?

Jotenkin näin se meni: mennyttä en voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voin vaikuttaa.

Minusta tuntuu tällä hetkellä lähes naurettavalta, että en ole ajatellut tätä ennen: ne asiat, joita olen pitänyt heikkouksinani, ovatkin "kehittämistä vaativia osa-alueita". 

Heikkous sanana on lähes invalidisoiva, ja ajatus sen taustalla on paitsi negatiivinen, mutta myös muutosta vierastava. "Tämmönen mää ny vaan oon, ei sille mitään voi". 

"Kehittämistä vaativat osa-alueet" on terminä vaatimuksia herättävä, sen kautta lyödään faktat pöytään - otetaan pää pois pensaasta, kääritään hihat ja tehdään asioille jotain. Vastavoimaksi sille asettuu epäonnistumisen pelko, sillä joudunhan muuttumaan ja muuttamaan jotain itsessäni. 

Otetaan esimerkiksi mentorin edellisessä tekstissä mainituista heikkouk.. kehittämistä vaativista osa-alueista yksi. Minä en ole hyvä "small talk" -tilanteissa. Kuvitellaan juhlava tilaisuus, johon lähtökohtaisesti menen yksin, enkä tunne paikan päällä ketään. Tämän hetken lopputulema on se, että myös livahdan paikalta jonkin ajan kuluttua tuntematta edelleenkään ketään. Osa tästä kuuluu eittämättä introverttiin perusluonteeseeni, mutta ei sillä, että olisin koskaan ajatellut kehittävänikään tätä puolta itsessäni! Tuskin muutun sulavaliikkeiseksi sosiaaliseksi eläimeksi pitkänkään hinkkaamisen jälkeen, mutta uskon, että voin opetella uusia tapoja tutustua ja keskustella kevyen näppärästi - ainakin jollakin tasolla.

Small talk ei ehkä ollut paras esimerkki, mutta pointti oli se, että tajusin jotain. Voin harjoitella koulussa lujuuslaskelmia tai salilla lihaksia, mutta samaan aikaan voin opetella uusia vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen keinoja - kehittää itseäni myös lähellä persoonallisuuttani olevilla osa-alueilla. 

Tulevaisuus lienee usein muillakin opiskelijoilla mielessä. Saanko töitä? Entä jos en osaa? Tiedänkö tarpeeksi? 

Minä olen alanvaihtaja, tai paremminkin sellainen, joka on pitkään ajelehtinut työpaikasta toiseen ja vihdoin osannut päättää miksi haluaa tulla isona. Pidän itseäni päättäväisenä, velvollisuudentuntoisena ja hyvänä työntekijänä. 

Edellisen tehtävän tulokulma ei ollut kuitenkaan "minä työntekijänä" vaan "minä esimiehenä", ja tässä on lopulta yksi syy, miksi lähdin eMentorointi -hankkeeseen aktorin roolissa mukaan. Halusin pohtia sitä, millainen minä olisin esimiehen saappaissa. 

Lopulta siihen saan vastauksen vasta sitten, jos ja kun joskus toimin esimiehenä - mutta nyt tiedän sen, että se on jälleen yksi "muskeli", jota täytyy harjoitella. Sitä voi opiskella jo nyt ja edelleen tulevaisuudessa vielä silloinkin, kun olen jo tehnyt esimiestyötä vuosia. Tässä myös mentori näyttää esimerkkiä, ja sen mallin haluan varmasti omaksua ja säilyttää itsellänikin. 

Omat vahvuudet ja kehittämistä vaativat osa-alueet

Pari- eMentorointitapaaminen 16.1.2017

Edellisessä tapaamisessa (1.12.2016) eMentori antoi aktorille tehtäväksi pohtia ja määritellä pari-eMentorointisopimuksen tavoitteiden mukaisesti kolme tunnistamaansa vahvuutta ja kolme kehittämistä vaativaa osa-aluetta. Tarkastelunäkökulmana oli esimiehenä toimiminen. 

Tapaamisen aluksi keskustelimme hieman siitä, että kuinka tarkoituksenmukaisena aktori oli kokenut edellä mainitun tehtävän ja oliko hänen helppo määritellä omat vahvuudet ja kehittämistä vaativat osa-alueensa. Aktori totesi, että hänen mielestä tehtävä oli tarkoituksenmukainen ja hänen oma pohdinta oli auttanut häntä tunnistamaan omia vahvuuksia sekä kehittämistä vaativia osa-alueita. Varsinaisesta tehtävän laadinnasta hän totesi, että aluksi hänellä oli mielessä monenlaisia aiheita, mutta kun hän ryhtyi kirjoittamaan aiheita paperille, niin hänestä tuntui, etteivät aiheet kuvastaneet häntä itseään. Hän joutui myös tekemään pienen tarkistuksen aiheisiin liittyen kysymällä perhepiirin (aviomies) mielipidettä siitä, että kuvastavatko aktorin itse määrittelemät vahvuudet myös heidän mielestään hänen vahvuuksia. Perhepiirin suhtautuminen kysymykseen oli ollut positiivisen kannustava ja vastaus myönteinen.    

Aktori oli määritellyt tehtävän toimeksiannon mukaisesti seuraavat vahvuudet sekä kehittämistä vaativat osa-alueet, jotka hän oli tunnistanut itsessään (pohtimalla aihetta itsenäisesti):

Vahvuudet:

¾    olen hyvä analysoimaan ja tekemään yhteenvetoja

¾    olen hyvä kuuntelija

¾    en kaihda julkisiakaan vuorovaikutustilanteita.

Kehittämistä vaativat osa-alueet:

¾    en ole parhaimmillani ”small talk” tilanteissa

¾    minusta voi saada ujon ensivaikutelman, olen vähän ”hidassyttöinen”

¾    saatan joskus jäädä pohtimaan asiaa niin, että ”myöhästyn” koko keskustelusta, kun asioissa on jo menty eteenpäin.

Seuraavaksi eMentori pyysi aktoria merkitsemään numeroilla tärkeysjärjestykseen hänen mielestään kolme esimiehenä toimimiseen vaikuttavaa tärkeintä aihealuetta. Huom! aiheet tuli valita aktorin itse määrittelemistä vahvuuksista ja kehittämistä vaativista osa-alueista (kts. edellä)

Aktori määritteli seuraavan järjestyksen: 1. en kaihda julkisiakaan vuorovaikutustilanteita, 2. olen hyvä analysoimaan ja tekemään yhteenvetoja 3. olen hyvä kuuntelija. Kun aktori oli tehnyt oman määrittelynsä, eMentori kysyi aktorilta; satutko huomaamaan, että määrittelemäsi aihealueet tärkeysjärjestyksessä sijoittuvat hänen ennakkotehtävänä laadittuihin vahvuusalueisiin. Aktori vastasi kysymykseen hieman arastellen, mutta myöntäen, että kyllä. Arastelu varmaankin aiheutui siitä, että havaintojeni mukaan aktori oli tunnistanut oman pohdinnan tuloksena itsessään enemmän kehittämistä vaativia osa-alueita, mutta ei niinkään vahvuuksia. Keskustelimme aiheesta hieman lisää ja keskustelun lopuksi totesimme yhdessä; aktorilla on olemassa monia esimiestyön kannalta erittäin merkityksellisiä osa-alueita ja hän voi näin ollen olla ylpeä itsestään (ei ole tarvetta painaa päätä pensaaseen).  

Seuraavaksi eMentori kysyi aktorilta; kun nyt olemme tunnistaneet aktorin vahvuudet ja kehittämistä vaativat osa-alueet, niin miten meidän olisi tarkoituksenmukaista edetä, että saavuttaisimme tasapainon esimiestyön eri osa-alueilla. Pohdinnan tueksi piirsimme paperille perinteisen ”punnus vaakan kuvan”. Painoina käytimme vaakan toisella puolella aktorin vahvuuksia ja toisella puolella kehittämistä vaativia osa-alueita. Pienen pohdinnan jälkeen yhteinen näkemyksemme oli, että suuntaamalla aktiiviset toimenpiteet kehittämistä vaativiin osa-alueisiin ja ylläpitämällä vahvoja osa-alueita, voimme saavuttaa mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla tasapainon esimiestyön vaatimilla osa-alueilla (kokonaisuus).       

Tapaamisen viimeisenä aihealueena keskustelimme vielä siitä, että menestyykö työelämässä paremmin ekstrovertti vai introvertti. Aihe nousi keskustelun aiheeksi todennäköisesti siitä syystä, että aktori tunnistaa itsessään enemmän introvertin kuin ekstrovertin piirteitä. Tämä näkyy hyvin myös aktorin määrittelemissä kehittämistä vaativissa aihealueissa (kts. kehittämistä vaativat osa-alueet).

eMentori totesi; yleisenä uskomuksena on, että ekstrovertit menestyvän paremmin hektisissä ja nopeasti muuttuvissa 2000- luvun työyhteisöissä. Asiaa on myös tutkittu ja viimeisimmissä tutkimuksissa on tullut ilmi myös sellaista tutkimustulosta, jotka puoltavat introvertin tarpeellisuutta 2000- luvun työyhteisöissä. Nämä tutkimustulokset tukevat myös eMentorin omaa kokemusperäistä näkemystä aiheesta. Hieman pelkistäen; mikäli työyhteisön jäsenien persoonallisuuden hallitsevana piirteenä on liian voimakkaasti ainoastaan ekstroverttejä, niin työyhteisössä on paljon puhetta ja ajatuksia, mutta vähän sisältöä. Tämän vuoksi toimivissa työyhteisössä tarvitaan aina myös introvertteja. Introvertit tuovat omalla persoonallaan työyhteisöön rauhallisuutta ja usein myös syvällisen pohdinnan tuloksena muodostunutta asiasisältöä, jota tarvitaan jokaisessa työyhteisössä. Keskustelun lopputuloksena totesimme yhdessä, että 2010- luvun työyhteisöissä tarvitaan ekstroverttejä ja introvertteja, Joten tämän kysymyksen suhteen aktori voi luottaa omaan tulevaisuuteensa.      

Ystävällisin terveisin: eMentori 

eMentoroinnin välietapilla

Tämä on ensimmäinen varsinainen blogikirjoitus minulta - aktorilta - ja melkein jäi tämäkin kirjoittamatta tietoteknisistä syistä johtuen!

eMentorointia yhdessä Juhan kanssa on nyt taivallettu hyvä tovi, ja kantavana teemana tähän saakka on ollut vuorovaikutus. Keskustelut ja mentorin antamat materiaalit tehtävineen ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta, ja lopulta aina olen löytänyt itseni tutkimassa omaa itseäni syvällisemmin kuin olin ehkä etukäteen ajatellut. Tuntemattoman sotilaan Hietasta lainaten: "mää ihmettele oikke ittiän. Mikä mää ollenka olenka!" Toisin kuin Hietanen kyseisessä tilanteessa, itse en ole kokenut suurta sankaruutta, vaan oikeastaan päin vastoin.

Omat vuorovaikutustaidot, ja jopa oma persoona ovat joutunut henkilökohtaisen suurennuslasini alle, kun olen tehtävien myötä pohtinut tulevan työelämän, mahdollisen johtajuuden ja asiantuntijuuden haasteita. Painotan kuitenkin, että tämä syvällinen itsetutkiskelu on ollut täysin omaehtoista, kun mentorin kanssa läpi käydyt asiat ovat "muhineet" mielessä pitkin mentorointitaivalta.

Eräs mieleenpainuvimmista "oivalluksista" liittyi tehtävään, jossa tarkoituksena oli miettiä omaa vuorovaikutuskenttää koulun, perheen ja vapaa-ajan näkökulmista. Millaisia vuorovaikutustilanteita minulla tällä hetkellä näillä osa-alueilla on, kenen kanssa ja kuinka paljon? Pohdin ja pohdin, ja lopulta sain mindmapille joitakin hassuja palloja ja viivoja - mielestäni ihan surkean viritelmän! Seuraavan kerran tavatessamme totesin vain, että "tässä kaikki, enempää en keksinyt, tällä hetkellä vuorovaikutuskenttäni on näin autio ja tyhjä!" Siitä kehkeytyi ajatuksia herättävä keskustelu, jonka ydin oli, että tämä hetki ja tämän hetken vuorovaikutteisuus kuuluvat tähän hetkeen - menneisyydessä on ollut jotain muuta, ja tulevaisuudella taas on todennäköisesti annettavanaan jotain muuta. Kiireinen lapsiperheen arki ja kovatahtinen opiskelu ottavat veronsa kaikesta vuorovaikutuksesta, eikä tämä hetki määrittele tulevaisuutta. Tällä hetkellä voin kuitenkin esimerkiksi loistavan mentorini kanssa kerätä eväitä tulevaisuuteen ja herätellä niitä taitoja, joita myöhemmin työelämässä tulen jälleen tarvitsemaan, etenkin uinuvan vuorovaikutukseni osalta.

Ryhmämentoroinnista
Ryhmämentoroinnin ensimmäinen "varsinainen" Skype-tapaaminen pidettiin juuri joulun alla. Tavoitteidemme mukaisesti keskustelimme tiimityön mahdollisuuksista 2010-luvun työyhteisössä. Tähän kokoukseen olin valmistautunut kysymyksin, jotka olin edeltä lähettänyt mentoreille. Saimme myös ennalta Juhalta luettavaksi materiaalia, ja se antoi hyvin eväitä keskustelulle. Huolimatta siitä, että tuntui kuin omien kysymysteni pointti olisi ollut välillä hukassa jopa itseltäni, sain paljon pohdittavaa, erityisesti ajatus ryhmä- ja tiimityön erottamisesta oli mainio. Toisaalta edelleen jäin itse miettimään, että milloin ja missä kontekstissa ryhmä- ja milloin tiimityö?
Keskustelussa tuli esiin se, että tiimityö ei kaikilla aloilla ole tuttua tai edes mahdollistakaan, mutta joissakin näistä tapauksista on kyse vain vanhoista, jumiutuneista rakenteista. Myös tähän keskusteluun limiytyi luontevasti ajatus toimivasta vuorovaikutuksesta, jonka kautta myös rakennetaan toimiva työyhteisö tiimeineen tai ryhmineen.

Seuraavan tapaamisen pohdintoja jäsentelen edelleen mielessäni. Ensi kerralla puhutaan omista vahvuuksista ja heikkouksista, joten jälleen ollaan vaistämättä tiukan suurennuslasin alla. Palaillaan aiheeseen blogin osalta myöhemmin!

- Jenni