Olen pohtinut tätä loppuarviointia pääni sisällä jo hyvän tovin. En aio kirjoittaa siitä mitä teimme ja miten toteutimme, koska se on jo ansiokkaasti tässä blogissa esitetty. Toisaalta omista aiemmista teksteistäni todennäköisesti käy ilmi, että kokemus eMentoroinnista on ollut vähintäänkin käänteentekevä. Pyrin siis vielä toisenlaiseen tulokulmaan ja nähtäväksi jää, miten se onnistuu. Let's go!
INTOMIELI
Palasin vielä lukemaan sitä sähköpostia, jonka sain toukokuussa: "Tule mukaan aktoriksi eMentorintikoulutukseen!" Siinä haettiin henkilöitä, joilla on intoa, avointa mieltä ja halua kehittää itseään. Minullahan oli! Innostuin asiasta välittömästi nollasta sataan, ja en juuri miettinyt asiaa kahdesti, kun olin jo laittanut hakemuksen menemään.
Innostus hieman laantui, kun saimme nähtäväksi upeiden eMentorien videot, joiden pohjalta aktorien tehtävänä oli valita potentiaalisia ehdokkaita omaksi mentorikseen. Videot olivat hienoja, mentoriehdokkaat toinen toistaan fiksumpia, mutta miksi innokkuuteni koki kolauksen?
Mielikuvitukseni oli tehnyt tepposet. Olin kuvitellut, tai oikeastaan fantasioinut, että saan mentorikseni yodamaisen hahmon RAKENNUSALALTA (eli omalta alaltani, toim. huom.), jonka kautta taivas (tai ainakin ura) aukenee. Jälkeen päin ajateltuna koko fantasia oli hauska - kyseessähän oli mentorointihanke, ei "mestari-kisälli -hanke". eMentoroinnin tarkoituksenahan oli perehtyä työelämässä vaadittavan substanssiosaamisen sijaan "niihin muihin" taitoihin, kuten vuorovaikutukseen ja verkostoitumiseen, eivätkä ne ole alakohtaisia taitoja laisinkaan.
Hyppään nyt mentorin valinnasta eteenpäin, siihen kun intomieli jälleen palasi. Tarkkaa ajankohtaa ja kellonaikaa en osaa sille sanoa, mutta muistan sen tunteen. Tajusin, että jossain kohtaa elämääni olen menettänyt yhden vaihteen ajattelustani. Se oli se vaihde, joka kääntää katseen sisään päin, joka haluaa tulkita ja kehittää MINUA. Halu kehittää ja uudistaa asioita kuuluu läheisesti persoonaani, mutta siitä oli yksi lanka poikki. En suinkaan kuvitellut olevani täydellinen, mutta olin tuudittautunut jonkinlaiseen status quo:hon, tilaan jossa mitään ei ole välttämätöntä muuttaa.
Jos olisinkin nähnyt muutostarvetta itsessäni, en tiedä olisinko silti ymmärtänyt, että minä voin muuttua. Tästä olen kirjoittanut aiemminkin - ne piirteet, jotka näen itsessäni negatiivisina ominaisuuksina, muuttuivat silloin kehityskohteiksi, asioiksi joille voinkin yhtäkkiä tehdä jotain.
Ulkopuolisesta voi tuntua lähes koomiselta, miten suurella innolla suhtaudun noin triviaaliin asiaan, joka on lähes pelkkää semantiikkaa. Minulle se kuitenkin oli NAKS aivoissa, ja se naks on johtanut suureen tarpeeseen etsiä aikaa ja paikkaa jatkoprosessoinnille.
PIKKUMYLLERRYS
Siksi jouduin melkoiseen sisäiseen myllerrykseen, kun tajusin, että parimentorointi on ohi. Mentorini Juha oli onnistunut herättämään minussa vaihteen, jonka olemassaolon olin unohtanut, ja mentoroinnin päättyminen johti pelkoon, että en osaisi jatkaa tätä matkaa yksin. Juha antoi tehtäviä, jotka monesti tuntuivat liian haastavilta, mutta joiden kautta tutkimusmatka omaan itseeni mahdollistui. Viimeisen parimentorointisession jälkeen tuntui kuin olisin tyhjän päällä - mistä nyt saisin haasteita ja eväitä jatkaa sitä, mikä oli mielessäni alkanut?
Tuo tyhjäkäynti jatkui jonkin aikaa, siihen saakka, kunnes tajusin eMentorointihankkeen myötä olleeni etuoikeutettu. Olin saanut ainutlaatuisen tilaisuuden, joka ei ehkä tule toistumaan, mutta sen myötä olen päätynyt oikealle tielle. Sain käyttööni matkaeväitä, joita kaikille ei suoda koskaan. HA! tästä onkin hyvä jatkaa, ja matka on oikeasti vasta alkutaipaleella. Sisäinen myllerrys vaihtui syvään tyytyväisyyteen, sillä olinhan saanut paljon hyviä työkaluja itseni kehittämiseen.
Eräs käyttökelpoinen käytännön työkalu (joka tuli hyvin tutuksi!), oli miellekartta. Liitän oheen kuvan eräästä miellekartasta, joka Juhan antaman kehitystehtävän pohjalta syntyi:
LOPUKSI
Mitä vielä voisin sanoa? eMentorointi oli hyvä matka, ja olen äärettömän iloinen, että tein sen. Koen, että sain juuri sitä mitä luvattiin, ja enemmänkin.
Näkisin, että eMentoroinnin kaltaiselle opintojaksolle on tilausta laajemminkin, ja jotain tämän tyylistä pitäisi sisällyttää jokaisen perustutkinto-opiskelijan opintoihin. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus työstää omia työelämävalmiuksiaan jonkun itseään kokeneemman kanssa, kulkemalla pieni matka yhdessä samaan suuntaan. Käytännössä sellaisen järjestelmän masinointi kuulostaa utopistisen suurelta, mutta tarve sellaiselle on olemassa.
Ja ihan lopuksilopuksi haluan kiittää Juhaa tästä taipaleesta. Olen kiitollinen keskusteluistamme, tehtävistä joita annoit, haasteista ja tsempistä, sekä ymmärryksestä haastavien aikataulujen suhteen. Mikä ikinä mentorointimenetelmäsi olikin, se toimi! En voisi olla tyytyväisempi, että juuri sinä olit mentorini (eikä yodamainen hahmo rakennusalalta..). Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti