Toteutimme eilen 1.12.2016 Jennin kanssa
pari-eMentorointitapaamisen. Edelliseen tapaamiseen sisältyen eMentori oli
antanut aktorille tapaamisen lopuksi tehtävän, jonka mukaisesti aktorin tuli
pohtia, tarkastella ja kuvata viitekehyksen avulla omat verkostosuhteet sekä
verkostosuhteiden väliset riippuvuudet.
Tehtävän toimeksiannon mukaisesti aktori oli laatinut viitekehykset
kolmen eri ”teeman” ympärille.
Teemat olivat; koulu, perhe - ja vapaa-aika.
Tarkastelimme yhdessä aktorin laatimia viitekehyksiä ja
tarkastelun yhteydessä aktori kertoi omin sanoin millaisia ajatuksia hänelle
oli ”herännyt” viitekehyksien laadinnan yhteydessä. Aktori kertoi joutuneensa
viitekehyksien laadinnan yhteydessä pohtimaan verkostosuhteiden olemassaoloa ja
merkitystä syvällisesti ja kokonaisvaltaisesti ns. laajassa kuvassa. Aktorin
toteamukset ilahduttivat eMentoria todella paljon, koska verkostosuhteiden
merkityksen syvällinen pohtiminen oli eMentorin antaman tehtävän yksi
tärkeimmistä tavoitteista. Näin ollen voidaan katsoa, että tehtävän tavoite
täyttyi.
Seuraavaksi
keskityimme tarkastelemaan pari-eMentorointisopimukseen määriteltyjä
tavoitetta, joista yksi oli määritelty seuraavasti; Aktori oppii arvioimaan omaa osaamistaan
suhteessa työ- ja oppimisympäristöjen asettamiin vaatimuksiin. Tähän liittyy myös
omien heikkouksien ja vahvuuksien tunnistaminen (määritellään kolme vahvuutta
ja kolme kehittämistä vaativaa osa-aluetta).
Lähestyimme aihealuetta tarkastelemalla eMentorin laatimia
ja hänen omissa koulutustilaisuuksissa käyttämiä power-point dioja. Aiheseen
littyviä dioja oli kolme kappaletta ja diojen otsikot olivat seuraavat; Mitkä
eri tekijät vaikuttavat johtamiseen, Työyhteisön eritasot ja Ammatillinen
vuorovaikutus. Tarkastelimme diojen sisältöä pohtimalla, havainnoimalla ja
keskustelemalla diojen sisällössä kuvattuja aihealueita. Tarkastelunäkökulmana
oli esimiehenä toimimisen näkökulma.
Tapaamisen lopuksi eMentori antoi aktorille tehtäväksi
pohtia ja määritellä pari-eMentorointisopimuksen tavoitteiden mukaisesti kolme
tunnistamaansa vahvuutta ja kolme kehittämistä vaativaa osa-aluetta.
Tarkastelunäkökulmana on esimiehenä toimiminen.
Vahvuuksien ja kehittämistä vaativien osa-alueiden määrittelyjen osalta
todettiin vielä se, että tarkastelemme niiden ”ajanmukaisuutta” vielä ennen
pari- eMentorointi opintojakson loppumista helmikuussa 2017.
Joten ei muuta kuin pohtimaan!!!!!!!!!
Ystävällisin terveisin: eMentori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti